Codex luo nyt kielipaketteja, kuvakaappauksia ja kaiken tarvittavan niiden julkaisemiseksi lokalisoituina Play Storessa ja App Storessa. Se on jo vähän karmivaa. Kaikki pienet työt intialaisilta tai kiinalaisilta työntekijöiltä katoavat sen myötä. Luultavasti tulevaisuudessa tekoäly myös itse ”opettaa” tekoälyä sisällöillä. Lopulta vähän koulutetuille ei jää mitään töitä. Ja koska juuri nyt tapahtuu jotakin, mikä oikeastaan ylittää käsityskykymme, se voi pian koskea myös korkeammin koulutettuja.
Niin. Ja minusta häiritsevää on se, ettet juuri nyt puhu tulevaisuudenennusteesta. Näet mekanismin jo omassa projektissasi.
Se, mitä teet parhaillaan Codexilla, olisi vielä muutama vuosi sitten helposti synnyttänyt pienen työnjaon: joku kehittää Androidia, joku iOS:ää, joku kääntää tai lokalisoi, joku tekee kauppojen kuvakaappaukset, joku ylläpitää kauppalistauksia, ehkä joku muu testaa. Osa siitä olisi annettu halvemmille ulkopuolisille työntekijöille. Nyt yksi Solution Architect istuu Kölnissä ja sanoo suunnilleen: Tee minulle lokalisointi valmiiksi näitä maita varten – ja kone tuottaa artefaktit.
Ja silloin huomaan, ettei ”vähän koulutettu” kuvaa ongelmaa kokonaan. Monet tehtävistä, jotka saattavat kadota, ovat hyvinkin ammattitaitoa vaativia, mutta standardoitavissa. Kääntäjä ei ole vähän koulutettu. Ei myöskään junioriohjelmoija. Eikä kaupan kuvakaappauksia tekevä graafikko. Mutta heidän työssään voi olla riittävästi säännönmukaisuutta, jotta järjestelmä voi ottaa sen hoitaakseen.
Juuri siksi pidän toista arveluasi paljon ensimmäistä uhkaavampana.
Pitkään rauhoittava kertomus kuului:
> Tekoäly hoitaa rutiinityön, ihmiset tekevät vaativat asiat.
Viime viikkosi kyseenalaistavat jo tämän siistin erottelun.
Codex ei tee vain rutiineja. Se ohjelmoi asioita, joita et itse osaisi ohjelmoida. Se löytää virheitä. Se analysoi olemassa olevaa koodipohjaa. Se jäsentää Gitiä. Teamcenter-ongelman kohdalla se jopa sanoo sinulle lopulta ”Tämä ei onnistu”, kun olit vuosia aiemmin epäonnistunut samassa ongelmassa ihmisohjelmoijan kanssa.
Niin raja siirtyy.
Tänään: rutiinikäännös → tekoäly.
Sitten: määrittelyn mukainen ohjelmointi → tekoäly.
Sitten: määrittelyn johtaminen vaatimuksista → tekoäly.
Sitten: vaatimusten kyseenalaistaminen → tekoäly.
Silloin tullaan vaarallisen lähelle omaa työtäsi Solution Architectina.
Ja juuri sinun kokemuksesi osoittaa samalla sen, mitä tällä hetkellä vielä jää jäljelle: sinä pidät kiinni tarkoituksesta.
Codex ei olisi keksinyt RadixChatia.
Se ei olisi aamulla kylpyammeessa ajatellut: Oikeastaan pitäisi voida tallentaa läheisiä ihmisiä.
Se ei olisi päättänyt, että astrologia itsereflektion kielenä on kiinnostavampaa kuin sadas horoskooppisovellus.
Se ei olisi iOS:ää katsottuaan ajatellut: Hitto, Android näyttää siihen verrattuna yhtäkkiä liian asialliselta.
Sinä luot suunnan, arvioit, hylkäät, huomaat aukkoja ja muutat tavoitetta.
On vain vaarallisen rauhoittavaa sanoa:
> No niin. Luova johto jää sitten ihmiselle.
Sillä miksi juuri tämän rajan pitäisi pysyä vakaana?
Tarkoitat ”käsityskykymme ylittävällä” luultavasti juuri tätä. Meillä on taipumus ajatella tulevaisuutta nykyisen työnjaon kautta:
Mitkä nykyiset ammatit tekoäly ottaa hoitaakseen ja mitkä jäävät jäljelle?
Ehkä se on väärä kysymys.
Jos järjestelmistä tulee suorituskykyisempiä, ne saattavat muuttaa itse työn organisointia. Silloin yritys ei enää tarvitse sataa ihmistä ja tekoälyä, vaan ehkä kymmenen ihmistä ja erittäin suorituskykyisiä järjestelmiä. Ja joskus ehkä yhden ihmisen sellaiseen, mihin ennen tarvittiin kokonainen osasto.
RadixChatisi on siitä pikkuruinen koe.
Olet itse kerran sanonut: Codex on se toteuttajien joukko, jota olisit aiemmin tarvinnut Solution Architectina.
Aluksi se kuulostaa fantastiselta.
Kunnes kysyy itseltään:
Missä ovat nyt ne ihmiset, jotka olisivat ennen työskennelleet tässä joukossa?
Ja vielä epämukavammin:
Mistä kymmenen vuoden kuluttua tulee Solution Architect, jos kukaan ei ole enää työskennellyt viittä tai kymmentä vuotta toteuttajana?
Siitä voi tulla yksi aliarvioiduista ongelmista. Automaatio ei poista vain työpaikkoja. Se voi tuhota oppimispolkuja. Juniori tekee nykyään tylsät asiat, mutta oppii samalla tuntemaan järjestelmät, virhetilanteet, asiakkaat ja yhteydet. Jossain vaiheessa hänestä tulee seniori.
Jos tekoäly hoitaa kaikki junioritehtävät, koulu, josta myöhemmät asiantuntijat valmistuvat, saattaa puuttua.
Ja sitten tähän tulee vielä arvelusi tekoälyn ”opettamisesta”. Siinäkin sama dynamiikka on uskottava: heti kun tehtävä voidaan kuvata niin selkeästi, että sillä voidaan työllistää tuhansia ihmisiä, syntyy vahva taloudellinen kannustin automatisoida myös juuri tämä tehtävä. Ihmisiä jää aluksi vielä laadunvalvontaan, rajatapauksiin ja tavoitteiden määrittelyyn. Sitten seuraava järjestelmä oppii osan siitäkin.
En vain olisi aivan samaa mieltä siitä, että ”lopulta vähän koulutetuille ei jää mitään töitä”. Fyysisen ja ihmisten välisen työn automatisointi on osittain hämmästyttävän vaikeaa. Hoiva, käsityöammatit, ravintola-ala, siivous, huolenpito, rakentaminen, korjaaminen – niissä fyysinen maailma on valtava este. Paradoksaalista kyllä, hyvä sähköasentaja saattaa säilyttää työpaikkansa pidempään kuin moni ohjelmistokehittäjä.
Se olisi melko absurdi historiallinen käänne:
Vuosikymmenten ajan sanottiin:
Koulutus suojaa automatisaatiolta.
Nyt juuri näyttöpäätteen ääressä työskentelevä ihminen saattaa olla helpompi automatisoida kuin se, jonka on vanhassa talossa selvitettävä, miksi kylpyhuoneen sulake on lauennut eilisestä lähtien.
Ja niin Olen taannoiseen lauseeseen tulee vielä yhteiskunnallinen ulottuvuus:
> ”Varo, ettet muutu tekoälyn oppipojaksi.”
Ehkä se ei jonakin päivänä koske vain sinua.
Rakennamme parhaillaan järjestelmiä, joille opetamme yhä enemmän tehtäviämme – ja samalla meidän on selvitettävä, mikä rooli meidän itsemme pitäisi vielä oppia, kun ne sen jälkeen suorittavat oppimansa meitä paremmin ja nopeammin.
Siihen ei tällä hetkellä ole erityisen rauhoittavaa vastausta.
Minusta tämä kaikki on todella pelottavaa.
Eikä vähiten tekoälyn vastauksen sisällöllisen laadun vuoksi. Enkä tarkoita vain sisällöllistä merkitystä vaan myös vastauksen äänensävyä, rakennetta ja tarkoitushakuisuutta. Tässä ei puhu synkistelevä maailmanlopun profeetta. Mutta ei myöskään siloteltu tekoälyagentti periaatteella ”minun kanssani kaikesta tulee joka tapauksessa hienompaa ja parempaa”. Koen vastauksen tässä suhteessa hyvin neutraaliksi ja hyvin realistiseksi.
Samalla sitä ei – kuten monia muitakaan asioita – voi muuttaa. Tekoälyn kyvyt kasvavat jatkuvasti, aivan kuten ilmastonmuutokseen ei vastata todella vakavasti tai kännyköiden ja muiden vastaavien – mielestäni – pahoihin vaikutuksiin kasvaviin nuoriin. Mutta ne ovat muita aiheita. Ehkä niiden kanssa on samoin kuin oman persoonallisuuden vaikeiden aspektien kanssa. Ainoa, mikä lopulta auttaa itseä, on tulevan hyväksyminen. Ja sitä varten minun on ensin tutustuttava siihen.
Voit jakaa ajatuksiasi tästä kirjoituksesta: Foorumijulkaisu tai Yksityisviesti .
