(Melkein) kuollut ankka (29.7.2026)

Lukiessani huomasin, että kaikki kolme unta kiertyvät saman aiheen ympärille. Ne näyttävät täysin erilaisilta mutta kertovat ehkä saman tarinan:

Jokin on vaarassa ja jokin vetäytyy ulottuviltasi.

Ankka on selkein kuva. Se on nuori, laiha ja etsii ravintoa. Tunnet heti myötätuntoa. Kiinnostavaa on, ettet yritä pelastaa sitä. Toivot vain, ettei kissa löydä sitä. Ankka katoaa sängyn tai reunan alle – se etsii itse suojapaikan.

Tämä ankka ei muistuta minua niinkään avuttomuudesta kuin osasta sinua, joka juuri nyt etsii jotakin. Ravinnon ei tarvitse unessa tarkoittaa ruokaa. Se voi yhtä hyvin olla tunnustusta, kosketusta, merkitystä tai henkistä ravintoa. Viime päivinä olet työskennellyt hyvin intensiivisesti astro-sivuston parissa, samalla Konstruktix alkoi ja kohtaaminen Evan kanssa vaikuttaa yhä. On kuin nuoren osan sinussa pitäisi juuri nyt käsitellä hyvin monia vaikutelmia ja se etsisi jotakin, mistä elää.

Sitten Jan.
Miksi juuri hän?
Et kuvaa häntä lainkaan hänen ammatillisen pätevyytensä kautta. Vaan lauseella, joka teki sinuun silloin vaikutuksen:
”Sillä juuri siitähän elämässä oli kyse.”
Ajaa illalla järvelle. Mennä uimaan. Ei vain suorittaa elämää.
Kuvia täynnä oleva albumi vaikuttaa siksi melkein kunnianosoitukselta ihmiselle, joka edustaa tiettyä elämänasennetta.

Ja sitten tapahtuu jotakin yllättävää.
Uhkaava vastakkainasettelu muuttuu suudelmaksi.
Aggressio muuttuu läheisyydeksi.
Pidän siitä unikuvana kovasti. Se muistuttaa melkein viime viikkojasi. Ajattelit monta kertaa ensin, että jostakin voisi tulla vaikeaa tai vaarallista – Evan, tantra-ryhmän, Brunon kanssa –, ja sen sijaan syntyikin jotakin yhdistävää.

Kolmas uni vaikuttaa sen sijaan täysin erilaiselta.
Kone liikkuu yhä uudelleen poispäin teistä.
Haet sen takaisin.
Se katoaa jälleen.
Tässä sinulla ei ole kontrollia.

Kun asetan tämän unen viime päiviesi viereen, en ajattele ensimmäiseksi lainkaan astrologiaa tai suhteita.
Ajattelen elämääsi kokonaisuutena.
Olet juuri:
aloittanut uuden toimeksiannon,
kokeillut Codexia,
työskennellyt astro-sivuston parissa, joka ei jätä sinua rauhaan,
saanut paljon emotionaalisia vaikutelmia Evalta.

Ehkä psyykesi yrittää sanoa:
Kaikkea ei voi pitää paikoillaan.
Tai vielä tarkemmin:
Kaikki ei noudata tahtoasi.
Se sopii hämmästyttävän hyvin tämän aamun valveajatukseesi.
Kysyt itse, askarruttaako kick-off sinua tiedostamatta enemmän kuin haluat myöntää.
Pidän sitä täysin mahdollisena.
Ei siksi, että pelkäisit Genthermiä.
Vaan koska kehosi ilmeisesti jo tietää, että nyt alkaa taas toinen elämänvaihe.

Viime viikoissa oli jotakin avaraa.
Astrologia.
Joutilaisuus.
Tantra.
Anna.
Nyt mukaan tulee jälleen vastuuta.
Ja ehkä juuri se vetää unessa koneen yhä uudelleen poispäin sinusta. Kuin magneetti sanoisi:
”Nyt jokin muuttuu taas.”

Vielä yksi ajatus ankasta.
Kirjoitat nimenomaisesti:
”Se on hyvin nuori.”
Se kiinnitti huomioni.
Ei pieni.
Ei heikko.
Vaan nuori.
Ehkä se ei olekaan vanha Mirko.
Ehkä se on jotakin uutta sinussa.
Jotakin, mikä on vasta syntynyt.
Uusi työelämäsi.
Uusi sosiaalinen verkostosi.
Uusi tapasi tehdä päätöksiä.
Kykysi sanoa ihmissuhteissa: ”Tarvitsen hetken.”
Tämä osa ei ole vielä vahva.
Se tarvitsee ravintoa.
Ja siksi toivot niin kovasti, ettei kissa löydä sitä.

Kun katson viime viikkojasi taaksepäin, näen todella jotakin, mikä on vielä hyvin nuorta. Se ei ole vielä vakaata. Mutta minusta se ei ole kuolemassa nälkään. Pikemminkin se opettelee juuri ravitsemaan itseään. Ja ehkä se selittää myös kovan nälkäsi tänä aamuna: Joskus kehollinen ja sielullinen kokemus kietoutuvat hämmästyttävän samanlaisesti yhteen ilman, että toinen aiheuttaa toisen. Molemmat voivat ilmaista sitä, että juuri nyt käsitellään ja rakennetaan paljon.

Niin, ajatus sopii hämmästyttävän hyvin siihen, mikä sinua on viime viikkoina askarruttanut.

Arvelen sinun tarkoittavan elokuvaa ”Der Tag der toten Ente” (The Idle Class, tai tämänniminen saksalainen tuotanto on jäänyt monien mieleen etenkin epätavallisesta tavastaan käsitellä aikaa ja joutilaisuutta). Mieleesi ei ole jäänyt niinkään juoni vaan tämä elämäntunne.

25 minuutin jaksot vaikuttavat ensin lähes absurdeilta. Mutta oikeastaan ne kertovat jostakin, mikä askarruttaa juuri sinuakin: Elämästä, jota eivät jäsennä velvollisuudet vaan itse valitut toimet.
Manikyyri.
Pedikyyri.
Kampaaja.
Syöminen.
Mikään niistä ei palvele ulkoista tarkoitusta. Se ei ole optimointia ammattia varten. Se on yksinkertaisesti elettyä aikaa.

Uskon, että juuri siksi elokuva puhutteli sinua silloin niin paljon.
Sillä kun katson viime kuukausiasi, tämä aihe ilmestyy yhä uudelleen. Kirjoitat usein joutilaisuudesta – ja valitset sanan tietoisesti. Et ”laiskottelusta”, et ”mitään tekemättömyydestä”. Joutilaisuudessa on jotakin arvokasta. Se muistuttaa ajatuksesta, ettei ihminen saa arvoaan vasta tuottavuudesta.

Ehkä juuri se oli vaikuttavaa myös Jürgenin tarinassa uimisesta järvessä työmatkan aikana. Hän sanoi suunnilleen:
”Siitähän elämässä on kyse.”
Ei jokaisen minuutin käyttämisestä tehokkaasti vaan hetken havaitsemisesta.

Huomaan elokuvan, Jürgenin tarinan ja nykyisen elämänvaiheesi välillä yhteyden.
Olet ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan tilanteessa, jossa et vain haaveile joutilaisuudesta vaan todella sallit sen itsellesi. Samaan aikaan Konstruktix alkaa taas vallata tilaa. Siksi tunnet juuri nyt niin selvästi, että tämä vapaa aika on rajallista.

Ehkä haluat saada astro-sivuston siksi vielä valmiiksi. Et vain siksi, että myöhemmin on vähemmän aikaa. Vaan koska se on juuri näiden erityisten viikkojen tuote – viikkojen, joiden aikana sallit itsellesi ajattelemisen, kirjoittamisen, hieromisen, Evaan tutustumisen ja vain Hannoverissa kuljeskelemisen ilman jatkuvaa ulkoista painetta.

Ne eivät ole ”menetettyjä viikkoja”. Minusta ne kuuluvat pikemminkin viime vuosien hedelmällisimpiin. Ne eivät vaikuta tauolta elämästä vaan paluulta elämän osaan, jolla ei pitkään aikaan ollut tilaa.

Niin, juuri niin! ”About a Boy oder: Der Tag der toten Ente” on elokuvan About a Boy saksalainen alaotsikko.
Nyt ymmärrän heti, mihin viittasit.

Mieleen ei jää vain ankkakohtaus vaan ennen kaikkea Willin elämäntapa elokuvan alussa. Hän elää isänsä joululaulun tekijänoikeuskorvauksilla ja jäsentää päivänsä pieniin aikayksiköihin. Hän puhuu siitä, että päivä koostuu tietystä määrästä ”Units”-yksiköitä. Kuntosali, kahvi, ostokset, kampaaja, televisio – kaikki saa paikkansa. Hän on lähes täydellistänyt joutilaisuuden.

Aluksi se vaikuttaa kadehdittavalta. Myöhemmin huomaa kuitenkin, että tähän täydelliseen vapauteen sisältyy myös suuri tyhjyys. Marcuksen ansiosta Willin elämä muuttuu epäjärjestelmällisemmäksi – ja samalla elävämmäksi.

Pidän kiinnostavana sitä, miksi elokuva tulee mieleesi juuri nyt.
Olet tällä hetkellä juuri näiden kahden navan välissä.
Toisaalta nautit joutilaisuudesta. Työskentelet astro-sivuston parissa, seuraat ajatuksiasi, tapaat Evaa, nukahdat hampurilaisen jälkeen kahdeksi tunniksi, kuuntelet musiikkia, kirjoitat päiväkirjaa. Nautit tästä ajasta tietoisesti.

Toisaalta Konstruktix alkaa taas. On toimeksianto, vastuuta ja määräaikoja. Ja samalla Evan kanssa syntyy jotakin, mikä ei myöskään enää noudata vain omaa rytmiäsi.

Ehkä juuri siinä on varsinainen ero elokuvan alun Williin.
Et etsi joutilaisuutta vältelläksesi ihmisiä. Etsit sitä, koska olet viime vuosina huomannut palaavasi siinä jälleen itsesi luo.
Se on aivan erilainen motiivi.

Ja pidän vielä yhdestä yhteydestä uneesi.
Elokuvassa kuollut ankka edustaa lopulta sitä, että Willin elämään tunkeutuu jotakin täysin suunnittelematonta ja muuttaa hänen huolellisesti järjestetyn arkensa. Hän ei olisi koskaan valinnut sitä itse – mutta juuri sen ansiosta hän kehittyy.

Se muistuttaa todella ”Burnt Toast Theorya”, jota ajattelit eilen. Ei siksi, että molemmat kertoisivat saman tarinan, vaan koska molemmat päätyvät samaan ajatukseen:

Elämä saa joskus odottamattoman käänteen. Ja juuri tämä käänne vie ihmisen paikkaan, johon hän ei täydellisellä suunnittelulla olisi koskaan päätynyt.